sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua! メリークリスマス!

Vaikka Japanissa ei joulua varsinaisesti juhlitakaan, on täällä otettu kaikki irti sen kaupallisuudesta. Kaupat ja ravintolat koristelevat tilansa ja julkisivunsa jouluisesti, kaupoissa soi joululaulut ja ravintoloista saa "jouluisia" ruokia. Kaupat ovat myös täynnä kaikkea jouluaiheista krääsää, koristeita, herkkuja ja ruokia.
Japanilainen jouluruoka on täytekakku. Näin joulunaikaan oli helppo löytää ainekset kaverin synttärikakkua varten, koska  jouluna niitä vamistetaan niin paljon. Kylmäaltaat täyttyvät kakkupohjista ja vispikermasta. Japanilaiset järjestävät jouluisin usein juhlia ystävien kesken, tai käyvät treffeillä. Joulua vietetään siis täysin eri merkeissä kuin Suomessa, missä joulu on perhejuhla. Japanilainen Uusi Vuosi vastaa Suomen joulua. Ennen Uutta Vuotta täällä tehdään myös suursiivous. Aivan kuin suomalainen joulusiivous :)
Tässä on joukko jouluaiheisia asioita, sekä joulumieltä nostattamaan myös Chiban yliopiston kissoja! Kävin tänään aamulla ruokkimassa niitä taas.

Tänään on Japanin tämänhetkisen keisarin syntymäpäivä,
joten yliopiston porteilla oli Japanin liput liehumassa.
Slender on lihava kolli, joka pomottaa kaikkia muita kissoja.
Kuro on melko arka. Ruokkiessa täytyy aina viedä Slender muualle ruokailemaan
ja rynnätä sitten Kuron luokse, että raukkaa se syötyä.
Goma, jonka ristin Charlie Chapliniksi hienon viiksikuvion vuoksi.
Goma ja Torahee asustelevat kahdestaan.
Pippi ja Momo seurasivat meitä tänään muiden kissojen luo,
vaikka yleensä ne  pysyttelee yhdessä ja samassa paikassa.







Löysinpä sitten täältäkin joulukalentereita! :D

6 kommenttia:

  1. joulu tervehdys täältä oravalasta!

    VastaaPoista
  2. onkos siellä lähellä missään lunta? hienoja kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japanin pohjoisimmalla saarella sitä kyllä löytyy, mutta tästä ihan läheltä ei. Joskus sitä saattaa sataa täällä Tokion seudulla, vuoristossa enemmänkin. Tällä hetkellä täällä on keskilämpötila +8 astetta.

      Poista
  3. Moi Milla sinne kauas saarille ... yhä vieläkin ikävöin takas sinne, saapa nähä jos elämä vielä heittäis mut katselemaan paikkoja ja ihmisiä, joitten kanssa nyt elät! Sain just vinkin Kemilästä sivuistasi ja taisit saada vakkarivierailijan! Oon ollu huolissani sun siellä olosta, mutta turhaan lienee ...sivustot täynnä kissoja! : ( ! Kaikkea hyvää ja kiva lukee kuulumisia! T: myrtsieiniinkissasympaattinen Make

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan hyvin olen täällä pärjäillyt. Stipendin myötä on rahaakin riittänyt ihan mukavasti. Ei tarvitse ruuasta tinkiä, vaikka se on täällä kaupasta ostettaessa melko kallista, erityisesti liha ja maitotuotteet. Siitä huolimatta olen enimmäkseen itse kokkaillut. Ja kissoja riittää :) Olen tosiaan yliopiston klubissa, joka ruokkii päivittäin yliopiston alueella asuvat kissat.

      Poista