Nyt varmaan voi vihdoin ruveta vetämään unta palloon. Olin todella väsynyt kun päästiin aamulla perille. en saanut nukuttua koko lennon aikana :C Nukkumaan ei päässyt heti, mutta yritin sinnitellä muutenkin iltaan asti säilyttääkseni vuorokausirytmin. Kello on nyt paikallista aikaa 19:35 ja Suomen aikaa 13:35. Terveisiä siis tulevaisuudesta! Eilen aamulla heräsin 05:15 ja lento Helsingistä Frankfurtiin lähti 08:05, missä hengailtiin muutama tunti ennen jatkolentoa. Lento Frankfurtista Naritaan kesti vähän päälle kymmenen tuntia, minkä jälkeen piti matkustaa junalla Inagen asemalle Chibaan. Perillä piti täytellä kasa papereita, ja paikalliset opiskelijat esittelivät meille meidän huoneet ja miten kaikki toimii. Tämän jälkeen oli pieni hengähdystauko, jonka jälkeen lähdettiin rekisteröimään meidät Chiban asukkaiksi ja hankkimaan paikalliset henkivakuutukset. Kaupungintalolla meni useampi tunti, kun piti odotella omaa ja toisten vuoroa. Sieltä suunnistettiin Elinan kanssa etsimään jotain halpaa kauppaa, mistä löytyisi tyyny, peitto, liinavaatteet, pyyhe sekä muuta akuuttia. Löydettiinkin sadan jenin kauppa, mistä itse ostin korillisen tavaraa. Tyyny, tyynyliina, 2 pyyhettä, tiskiharja, vessaharja, pyykinpesuaine, pesupussi, tiskiaine, hammasharja, hammastahna, tohvelit, sekä suihkusaippuatäyttöpussi+pullo. Tämä läjä yhteensä n. 20 €. Peitot olivat vähän kalliimpia, eikä niitä kyseisestä kaupasta oikein löytynytkään, kuten ei myöskään kunnon lakanoita. Hinnat pyörivät samalla tasolla kuin Suomessa. Peitto n. 20 €, lakana tai pussilakanasetti 10-20 €. En viitsinyt mitään massiivista untuvatäkkiä hankkia, joten tyydyin fleecepeittoon. Ruokakaupasta ostin jotain millä pärjää seuraavaan päivään, koska astiat ja ruuanlaittovälineet ovat vielä hankkimatta.
Täällä oli päivällä saavuttaessa lämmintä n. +24 astetta, nyt illalla n. 20 astetta. En kokenut lämpöhalvausta, mutta silti melkoinen ero Suomen (ja Kuusamon) pariin lämpöasteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti